Kansaparantajia ja jäsenkorjaajia Sippolasta
Tarkoitus on kirjoittaa sippolalaisista kansanparantajista ja jäsenkorjaajista muistoja ja tapahtumia, joita voi lähettää minulle palautelinkin kautta tai osoitteeseen Jussin Ranka Törönlahdentie 9, 46710 Sippola. Olisi mielenkiintoista tietää millaisiin vaivoihin olette saaneet näiltä jo edesmenneiltä parantajilta apua ja millä tavalla he ovat teitä auttaneet ja mitä otteita käyttäneet. Heidän muistonsa elää yhä sippolalaisten puheissa ja mielissä. Jos jollekkin tulee mieleen vielä joku muu jota ei listalla näy niin hänet kyllä voidaan lisätä sinne. Jos jollakin löytyy kuvia tai muuta materiaalia kyseisistä henkilöistä niin ne olisivat tervetulleita. Ystävällisin terveisin jäsenkorjaaja Juha Vakkari / Ranka Jussi
Kaikkien julkaistujen kertomuksia lähettäneiden kesken arvotaan 2 kpl 120min hoitokertaa. Arvonta suoritetaan 31.10.2018 Jussin Rangassa.
Haapalasta:
Härmän Niilo
SIPPOLAN KUULUISA SELÄNPARANTAJA (artikkelin kirjoittanut maaliskuussa 1973 Inkeri Rantanen)
Se Sippolan kuuluisa selänparantaja Niilo Härmä on kovin harvasanainen haastateltava. Sanoo vaan parantaneensa tuhansia ja oppineensa taitonsakkin ihan itsestään. Niin kuuluisa hän jokatapauksessa on, että monen kymmenen kilometrin päässä maantiellä tapaamaltamme emännältä parantajaa tiedustellessamme saatiin ensi yrittämällä selvät kulkuohjeet tämän ”kuuluisamman” mökille.
Niilo Härmä asuu pikkuruisessa mökissä syrjätien varrella Sippolan Haapalassa. Mökin paikka metsäaloineen on erotettu veljen hoitelemasta, lähistöllä olevasta kotitilasta. Ainoana seurana potilaitten lisäksi ovat Pikke-koira, puhdasrotuinen, näyttelyissäkin palkittu beagle-narttu ja metsän linnut.
112 LINNUNPÖNTTÖÄ
On parantaja näperrellyt mökkinsä ympäristössä kohoaviin koivuihin ja mäntyihin. Siinä sirkuttelee pesimisaikaan vaikka minkälaista siemenenhakijaa ja madonetsijää, kottaraista pienempiä, kuten Härmä sanoo. Kottarainen näet ajaa isommat linnut pois munia ja poikasia rosvoamasta. Satakieli laulaa kesäisin lähellä mökkiä ja tiaiset tulevat talvisin luottavaisina liakkumaan ateriansa ikkunantakana keinuvilta lintulaudoilta, joita niitäkin on useampia. Peukaloinen on linnuista ehkä mukavin. Niitä pesii parikin pariskuntaa. Olen tässä seuraillut niitä useampia vuosia,- se ahkerasti putsaa näreitä kaiken kesää, mitä sitten etsineekin.
EI SITÄ VOI OPETTAA
Niilo Härmä on 57 vuotias. Yli kaksikymmentä vuotta hän on parannellut selkiä, kaikenlaisia vikoja, sellaisiakin, joille lääkärit eivät ole mitään mahtaneet ja sellaisia, jotka hänen sanojensa mukaan eivät lääkäreille mitään kuulukkaan.
Siinä jutellessa on hieman vaikea saada selkoa, millaisia vikoja parantaja tarkoittaa. Ilmeisesti ainakin sijoiltaan menoja ja sellaisia, joissa nikamien välilevyt on jostakin syystä pois paikoiltaan tai ehkä kulunut.
En minä tätä taitoa mistään oppinut. Ei ole parantajia suvussa eikä muutenkaan mitään merkillistä. Rupesin vain kolmattakymmenettä vuotta sitten nikamia tunnustelemaan,- itsestään ne sormet siitä viallisen kohdan löysivät. Sitten se onkin selvää. Eikä tätä konstia voi kenellekkään opettaakaan,- ei kukaan oppisikaan.
AMERIKOISTA ASTI
Potilaita Härmälle on tullut kaukaakin, Amerikasta asti, saati sitten Euroopasta. Enimmät kuitenkin kotimaasta. Tieto jotenkin vain leviää. Monet täältä apua hakemaan tulleet ovat käyneet monet lääkärit lävitse, jotkut taas Härmä lähetää lääkäriin, jos vika on sitä laatua, että leikkaus- tai muuta sellaista hoitoa tarvitsee. Lopuista selvitään voimakkailla näpeillä, jotka ovat kuin sepän pihdit. Härmä on aikaisemmin tehnyt metsätöitä elannokseen.
Ei nikama paikoilleen lääppimällä naksahda, sanoo parantaja koettaessaan varovan ja näennäisesti kevyen tuntuisesti potilaansa selkärankaa.
IHMINEN HEIKOMPI
Selkävikoja on nykyajan ihmisellä enemmän kuin ennen. Tietysti ihmisiäkin on enemmän, mutta tuntuu kuin rakenne olisi jotenkin heikontunut, sanoo Härmä. Ennen tekivät ihmiset työt, erilaisia töitä päivän mittaan, siinä sai liikuntoa. Nyt tekevät koneet työtä, eikä ihmisen tarvitse ponnistaa. Voi olla, että kun sitten kerran riuhtaisee, lepoon tottunut selkä ei kestäkkään.
Merkillinen ilmiö Härmän mukaan on sekin, että viallisia selkiä on kaikenlaisilla ihmisillä, niin lihavilla kuin laihoillakin.
Vika ei kuitenkaan parantamisesta parane lopullisesti. Se uusii, ellei potilas ole varovainen. Jonkin aikaa käsittelyn jälkeen on oltava riuhtomatta, varottava mitään raskasta jne.
AUTTAMINEN SUURTA
Tuhansia olen parantanut, mutta mitään vahinkoa ei ole sattunut, sanoo Härmä. On tänne tuotu niinkin huonoja, että on paareilla kannettu sisälle. Lähtiessä on potilas kävellyt jaloillaan. Joissakin tapauksissa olen käynyt myös muualla parantamassa, mikäli on ollut vaikea tapaus, ettei ole voitu kuljettaa. Maksusta ei juuri ole ollut puhetta, jokainen antaa minkä antaa. Se tässä on suurta, että pystyy auttamaan ihmisiä. Selkäkipu on paha kipu, sanoo parantaja. Kertoo sanovansa omasta kokemuksestaan, sillä omakin selkä on joskus ollut parannettavana. Itse sitä on vaikea tavoittaa, mutta toisen avulla paraneminen käy hyvinkin päinsä. (Niilo Härmän kuva oikealla liittyy tähän artikkeliin)
Parantaja
Hei
Kävin Sippolassa 70 – luvulla selän niksauttajalla. Nimeä en muista, mutta kyseessä oli mies, joka oli sodassa haavoittunut kasvoihinsa ja oli lähes sokea. Asui pienessä mökissä, jonka pihapiirissä oli runsaasti nuorta koivua ja joka koivussa oli linnunpönttö.Olin ollut noin puoli vuotta liikuntakyvytön ristiselän välilevyn vuoksi. Kivut olivat ankarat.Minut kannettiin sisälle mökkiin ja asetettiin sohvalle vatsalleni.Kysyin niksauttajalta tarvitseeko minun riisua ylävartalo paljaaksi.Tähän hän murahti jotain, jota en kuullut. Kysyin uudestaan, jolloin hän sanoi selkäni jo parantuneen.
Tajusin, että pieni tönäisy, jonka olin tuntenut aiemmin, oli hänen aiheuttamansa. Niksauttaja häipyi kamariinsa.Minua keljutti moinen kohtelu. Laitoin kuitenkin toisen käteni ja jalkani lattialle. Lojuin siinä hetken. Sitten ponnistin varovasti raajojeni varaan. Valmistauduin säkenöivään kipuun.
Mitään ei tapahtunut. Liuuin lattialle nelinkontin. Ei kipua. Nousin varovasti ensin kumaraan ja sitten suoraksi. En ollut puoleen vuoteen seisonut suorana. Nyt seisoin. Sitten hypähdin ja sitten hyppäsin. Juoksin ulos ja takaisin. Ei kipua missään.
Niksauttaja tuli näkyville. Kysyin hintaa. Sanoi markka. Annoin viisi. Olisin antanut viisi tuhatta. Ei ottanut.
Siitä on nyt kohta 40 vuotta eikä selässä ole minkäänlaista vikaa.
Kari Björkman
Niilo Härmä
Aikoinani olin Kouvolassa opiskelemassa Markkinointi- instituutissa. Loukkasin nilkkani siellä rappusissa eli se niksahti, niin kuin silloin sanottiin. Jalka alkoi turvota ja kivut oli kauheat. Pääsin sieltä sitten tuskissani kotia Sippolaan toista tuntia kesti matka. Kotona siihen annettiin ensiavuksi kylmän veden liotus ja lopuksi Boorivesi kääre. Boorivettä käytettiin jalkaturvotukseen hevosille, lehmille ja ihmisille. Tänäkään päivänä en tiedä, miksi? Mikä siinä oli terveyttä parantava aine?
Yöni taistelin tuskissani ja jalan turvottua muodottomaksi, tuli äitini ja sanoi, että meidän on lähdettävä nikamanniksauttajalle. Siksi Niilo Härmää meilläpäin kutsuttiin.
Saimme automiehen naapurista ja niin mentiin Haapalaan. Menimme sisään tupaan ja ensivaikutelmana oli mies, joka poltti vihreää norttia. Päivää sanoimme, kuulimme jonkunlaisen murahduksen ja meidät nyökättiin istumaan. Toisena huomiona oli, että pöydällä oli noin 10 litran lasipurkki yli puolillaan markan kolikoita. Äiti sanoi sitten, että tultiin tuon tytön nilkan takia, jolloin kuului toinen murahdus. Siinä me sitten istuimme ja syttyi toinen vihreä nortti. Eipä harrastettu Small talkinkia. Minä olin kauhusta ja shokista kankeana. No sitten Niilo otti jalkani hyvin hellästi käsiinsä, siveli sitä hetken ja yhtäkkiä vihlaisi pirusti ja hän pyysi minua nousemaan seisomaan. Jalka oli mennyt paikoilleen. Ne sanat joita hän minulle silloin sanoi, muistan erittäin hyvin. Varo pikkukiviä ja pikku kuoppia. Vastaukseni joo, kiitos, näkemiin. Sitten alkoi turvotus pikkuhiljaa laskea ja pidin tukena ideaalisidettä. Jalka siitä sitten parantui.
Haapalan mummu eli Pekkolan Liena
Oikealtanimeltään Ahola Helena omaasukua Pekkola syntynyt 30.5.1886 ja kuollut 24.8.1966
Minulla on kokemusta juuri tästä Haapalan mummusta. Olin silloin 11 vuotias oppikoulun eka luokalla, jolloin asuin yhden vuoden isovanhempieni luona (Lauri Lassila) Sippolassa. Toisten poikien kanssa oli joskus niin rajut leikit, että yhden ilmaloikan seurauksena jalkapöydän luu meni pois sijoiltaan Minut vietiin sitten kunnanlääkäri Erävalalle. Hän katseli jalkaani hetken ja kertoi diagnoosin, minkä jälkeen hän kehotti meitä menemään Haapalan mummulle.
Sinne sitten menimme. Mummu otti jalkateräni syliinsä ja alkoi hyvin hellävaraisesti sitä sivelemään. Olisiko mennyt viisi minuuttia, kun hän sanoi, että no niin, nyt sen pitäisi olla kunnossa. Hämmästykseni oli suuri kun nousin seisomaan eikä mitään kipua enää tuntunut jalassa. Vanhempani sitten kysyivät, että mitä tämä maksaa. Haapalan mummu vastasi, että ei hänellä ole mitään tariffeja. Mutta jos joku haluaa lahjoittaa rahaa, niin ei hän sellaista voi estää. Niinpä hänelle lahjoitettiin hieman rahaa. Muistelman on kirjoittanut Jukkaa Sihvola
Haapalan mummu
Minulla on tuosta Haapalan mummusta sellainen tieto, mitä minun mummolaiset aina puhui. Pappa kertoi siitä useasti. Hevoselle oli käynyt joku haaveri ja sen jalka oli vääntynyt. Niin sitten lähettiin hakemaan Haapalan mummua. Kerättiin muutama isäntämies. Mummu tunnusteli ja neuvoi miten pitää vetää voimalla hevosen jalka paikoilleen. Kaikki meni hyvin, eikä hevosta tarvinnut lopettaa.
Enäjärveltä:
Ollin Veikko ( talon nimi Vierula)
Kerran lehmä potkasi äitiäni ranteeseen niin, että se murtui. Ei siinä auttanut kuin pyytää naapuria kyytiin Keltakankaalle kipsattavaksi – Vierulan Veikon kautta. Veikko totesi, että murtunut on, asetteli sirut paikoilleen ja sitoi ranteen. Keltsulla lääkäri, Salminen ehkä, vähän ihmetteli kuvista, kun luut olivat niin hyvin paikoillaan. Hyvin se ranne parani
Liikkalasta:
Turkian Lauri
Heippa
Tapahtui joskus, 70-80 luvulla , Iloharjun Lauri ( Turkia) , laitto selkää kuntoon, alaselässä nikama pois paikaltaan, sitä paineltiin sattui niin saatanasti, anteesi tämä kirosana ikäni muistan tuon kokemuksen, ei vielä auttanut mutta sitten venytys lapaluusta ja pakarasta, kaikki loksahti paikalleen ja heti auttoi ja pääsin kävelemään suorassa. Kiitos Laurin. Kylä siellä rappasi porukkaa jonoksi asti, asuin siinä melkein naapurissa. Muistelman on kirjoittanut Paula Karppinen